|
Tiedote: Kangasniemen omakotitalonäyttelyyn rakennetaan talo paikallisten yrittäjien yhteisponnistuksena
Kangasniemen omakotitalonäyttelyyn 2011 rakennetaan Kangasniemi-talo, jonka rakentamisesta vastaa joukko paikallisia yrittäjiä. Idea yhteisprojektista on tullut alun perin Kangasniemen kunnan ideasingosta, jossa kunnan päättäjät ja yrittäjät yhdessä ideoivat uusia ratkaisuja. On harvinaista, että rakentamiseen saadaan mukaan näin laaja paikallinen verkosto ja että kunnasta löytyy kova osaamispotentiaali. Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy on mukana rakentamassa Omakotitalonäyttelystä pitkäaikaista ja toimivaa konseptia. Yhteisprojektin kautta synnytetään uutta toimintatapaa, joka vahvistaa yritysten verkostoa ja mahdollistaa helpon tavan rakentaa. Jykesin omistama näyttelymalli edistää myös uusien kokeilujen syntymistä. Kangasniemeläinen K-kauppias Jari Luukkonen on ottanut vastuun hankkeen rahoittamisesta. - Kangasniemi-talo on ponnistus, jossa on mukana todella monipuolinen ryhmä paikallisia rakentamisen ammattilaisia. Tämä on meidän panoksemme näyttelyn onnistumiseksi, kertoo Luukkonen. Materiaaleissa käytetään paikallisia tuotteita mahdollisimman paljon esimerkiksi katteissa, ovissa, ikkunoissa ja keittiökalusteissa. Talo rakennetaan pitkästä puutavarasta paikalla rakentaen. Noin 130 m2 talon lisäksi rakennetaan erillinen kahden auton katos. Talo rakennetaan myyntiin ja asiakkaan toiveita voidaan ottaa huomioon. - Mikäli talo myydään, niin voimmehan me rakentaa toisenkin, jatkaa Luukkonen. Materiaalitoimituksesta vastaa Rautia Kangasniemi. Maanrakennusurakoinnin toteuttaa Maarakennus Marttiset, LVI-urakoinnin PTA-Putki Oy ja rakennusurakoinnin Esa Issakainen & Seppo Hämäläinen. Sähkösuunnittelusta ja urakoinnista vastaa PP-Elektro Ky. Talon suunnittelee arkkitehti Raimo Palokangas Arkkitehtitoimisto A-Studio Oy:sta Oulusta. Kattotyöt tekee kangasniemeläinen Pelhane Oy. Keski-Suomen Lähivakuutus vastaa rakennusaikaisesta vakuuttamisesta sekä Tulla Ky hoitaa jätehuollon ja lajittelun. Kangasniemi-talon myynnistä ja markkinoinnista vastaa Kangasniemen Kiinteistönvälitys ja Isännöintipalvelu LKV Oy. - Olemme ylpeitä siitä, miten vahvasti paikalliset yrittäjät ovat lähteneet tähän mukaan. Tämä on jo toinen kokonaan paikallisen yrityksemme toteuttama kohde näyttelyalueelle. Näin näyttely edistää yritysten toimintaa ja siten tuo tärkeitä veroeuroja kuntaan, toteaa kunnanjohtaja Pekka Toivonen. Kangasniemi-talo on näyttelyn seurantakohde. - Lisäksi kaikkien näyttelykohteiden rakentumista voi talven aikana seurata nettinäyttelystämme. Olemme varanneet jokaiselle kohteelle oman valokuvagallerian, johon voi tallettaa valokuvia rakentamisen vaiheista, kertoo projektipäällikkö Timo Ovaskainen Poklossi Oy:sta. Lisätietoja: - Esa Issakainen, kohteen yhdyshenkilö, p. 0400 652 386 tai
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
- Timo Ovaskainen, projektipäällikkö, Poklossi Oy, p. 050 310 7441 tai
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.omakotitalonayttely.kangasniemi.fi
|